21.6.2017

Still hanging (here)

Täällä vielä. Vaikka uuden blogin aloittelu on ollutkin mielessä, ja jopa hieman toteutuksessa, ei valmista tunnu syntyvän. Ongelmallista on lähinnä domain-nimen "keksiminen", eli hyvän nimen ja vieläpä vapaan sellaisen kartoittaminen. Haluaisin löytää kivan bloginimen, ja saada sille oman domainin lisäksi myös samalla nimellä insta-tilit sun muut. Ei ihan pala kakkua näinä aikoina!

Samoin hengataan vielä nykyisessä kodissa, eli myynti / ostotapahtumat eivät ole vielä käynnistyneet, mutta häilyvät kyllä tuossa ihan hipaisun päässä. Arkinen aherrus häiritsee edelleen sen verran paljon näitä muita mietteitä ja suunnitelmia, että hommat nytkähtelevät pätkien liikkeelle.

Muutosten hyökyaaltoja odotellessa voi nyt pikku hiljaa orientoitua juhannukseen, ja nauttia luonnon kukkaloistossa. Parin päivän välein tulee kivoja kimppuja vaihdeltua kotosallakin maljakoihin. Luovatpa nuo mukavaa tunnelmaa kodin sisustukseen.

Hyvää juhannusta!


4.6.2017

Eräänä kesäpäivänä Loviisassa

Tervehdys pitkästä aikaa! Elämä vie eteenpäin, ympyrät sulkeutuvat ja mitä näitä nyt on. Blogini alkuvaiheilla haravoin loviisanseutua vanha kunnostettava talo mielessä. Sopivaa kohdetta ei löytynyt, ja näinpä tarina kulki eteenpän raksaprojektina eli kolmen tyypin kotikertomuksena.

Nyt ihan hiljattain olen innostunut uudestaan vanhojen talojen kartoituksesta. Toisaalta on aika jännä ajatella, että omatekemä talo menisikin myyntiin, ja tilalle tulisi kunnostusprojekti. Uudessa ja vanhassa talossa on puolensa. Tämä nykyinen koti on tietysti turvallinen, toimiva, tuttu ja mieluisakin. Vanhassa talossa olisi haasteensa, mutta toivon mukaan myös kauneutta, tunnelmaa ja pikku hiljaa myös sitä käytännön arjen toimivuutta.

Mitään ratkaisevaa ei ole vielä tapahtunut, mutta pyörien lähtiessä pyörimään, voi elämänmuutos olla lähempänä kuin luulenkaan. Muutosten tuulia herätellessä alkaa nähdä tututkin asiat uusin silmin. Toisaalta se on innostavaa, ja toisaalta hieman kauhistuttavaakin.

Vanhojen talojen charmia katsastelin tänään kuitenkin rennolla mielellä, kun kävin pienellä iltapäiväkävelyllä Loviisan avoimet puutarhat tapahtumassa. Pyörähdin ihan vain parissa kohteessa, mutta näistäkin irtosi taas silmänruokaa, inspiraatiota ja kivoja puutarhavinkkejä. Loviisa on totta tosiaan taas herännyt kesäkauteensa, ja pikku kaupungin elämystarjonnasta löytyy vaihtoehtoja lähes jokaiselle viikonlopulle. Jos siis vanhat talot, kulttuuri ja kauniit puutarhat kiinnostavat, ota suunnaksi Loviisa, ja tule paikan päälle katsastamaan tilanne. Loviisasta löydät tietysti myös sisustuskauppa herttasen, eli oman pikku puotini. Nähdään Loviisassa!

Kuvat on otettu avoimet puutarhat kohteen Kuninkaanlampi pihassa.





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...