.

25.9.2013

Silva

Silva mini on valaisin. Sellainen roikkuu nyt meidän olkkarin katossa. Tämä valaisin odottikin tovin kattoon ripustamista, mutta vihdoin olohuoneessa vaihtui väritys ja samalla tuli ajankohtaiseksi valaisimen vaihto. Aiempi vihreä jätti kokoinen varjostin meni varastoon paussille, ja sirompi valkoinen Silva pääsi esille.

Silva rantautui meidän kotiimme Pastellimaja-blogin arvonnasta. Pastellimaja toteutti arvonnan yhteistyössä kivan H & B Home -putiikin kanssa. Kiitokset vielä sekä Pastellimajan että yhteistyökumppanin suuntaan! Silva on päässyt nyt olohuoneemme kunniapaikalle, ja mielestäni valaisin sopii meidän kotiimme erinomaisesti.

Silva on muuten siinä mielessä hauska tuote, että sen voi hankkia litteässä paketissa. Tälläinen on helppo tuoda kotiin vaikka reissusta ja koota sitten myöhemmin kotosalla. Valaisimen käpymäinen rakenne koostuu ohuista valkoisista muovilehdyköistä, jotka kiinnitetään helposti valaisimen runkopuihin.

Olohuoneestamme lähti vihreä väri piiloon ja tilalle tuli yllättäin hieman sinistä. Vanha pöytä vaelsi nyt sohvan eteen, ja sain kaveriksi ripauksen sinistä myös ruokailutilan puolelle. Ruokapöydälle on tällä hetkellä levitettynä uutukainen Kuuskajaskari-pöytäliina, jossa on tuota ukkosmyrskyn sineä vesivärimäisellä otteella työstettynä.
















































































12 kommenttia:

  1. Ompas kaunis käpymäinen muoto lampussa! Onnea voitosta :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis valaisin ja upea sininen pöytä. Siitä Kuuskajaskarista pöydällä kuvaa odottaen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen pöytä rapistelee koko ajan sinistä maalinlohkoa ympäriinsä, joten sille pitäis tehdä jotain. Muutenhan tuo on ihan hauska vanhus.

      Pikku pätkä pöytäliinaa näkyy vimpassa kuvassa, mutta eiköhän tuo ruokapöytä näy taas joku päivä kuvissa kokonaisuudessaan.

      Poista
  3. Tosi nätti ja ihana toi vanha pöytä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytä on meillä ihan tykätty, mutta tuon maalipinnan kanssa olisi tekemistä. Toisaalta väri on kiva, ja sitä ei ole raskinut lähteä muuttaman, mutta rapissut sininen maali lattialla ja matoilla on vähän epäkäytännöllinen. Ehkä tuo väri vielä muuttuu...

      Poista
  4. Tosi kaunis valaisin! Itse koitan metsästää jotain samanhenkistä meidän olkkariin. Kovin kiva on tämä sun blogisi muutenkin, joten taidanpa jäädä lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silva on kepeän oloinen, mutta siinä on myös samalla kivasti luonnetta :) Isona versiona tälläinen olisi aikamoinen katseenvangitsija.

      Tervetuloa lukijaksi - nähdään siis jatkossakin! :)

      Poista
  5. Kutsuvia, kodikkaita kuvia!! Ja kaunis valaisin tietenkin, hyvään kotiin pääsi ;)! Mukavaa syksynjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silva on nyt livenä tuossa meidän olkkarissa todella paikkansa ansainnut. Ihana!

      Samoin sinne Pastellimajan porukalle - reipasta syksyä!

      Poista
  6. Mistä toi pöytäliina on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöytäliina on Marimekon Sääpäiväkirja -sarjasta. Ostin sen Helsinki Design Weekin myynnistä eli tuota löytyy todennäköisesti esim Finnish Design Shopista tai suoraan Marimekolta.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...