.

29.1.2013

Vessahuumoria Vol 2

Syksyllä viimeksi siunailin meidän vessojen tilannetta, kun peilit ja peilien päälle tulevat valaisimet edelleen puuttuivat. Sittemmin peilit saatiin seinään, mutta valaisimet ovat vielä puuttuneet. Olen itse asiassa odotellut, että Ikeaan tulisi 60 cm leveät God Morgon -valaisimet, jotka sopisivat hyvin meidän peiliemme päälle. Ikealla on ollut toimituskatkoksia tuossa valaisimessa, ja nyt vihdoin kyllästyin odottamaan, ja ostin sitten vähemmän hyvät vaihtoehdot tilalle. Nekin tosin odottavat vielä asennusta.

Jotenkin sitä vaan tottuu puolivalmiiseen tilanteeseen, ja lopulta ei edes muista etsiä niitä puuttuvia valaisimia tai miettiä asiaa sen kummemmin. Ehkä tämä ikuisuus projekti notkahtaa tästä taas pikkuisen eteenpäin, ja lopulta meidän vessassa näkee vaikka sutia meikkiä naamaan. Tosin kesää ja valoa kohdenhan tässä ollaan menossa, joten voi tuo valaisin asia taas unohtua, varsinkin kun vessassa on hyvän kokoinen ikkuna.


2 kommenttia:

  1. Vessan ikkuna on kyllä ihanaa luksusta luonnonvalon takia. Mulla on aivan käsittämätön valaisu kylppärin peiliin, en oikein tiedä mikä siinä on pielessä, mutta valo tulee jotenkin väärästä suunnasta, ei näe meikata ilman kummallisia kumarteluja ja pään kääntämisiä.

    Lisä"bonuksena" aamunaama on peilissä vielä karseamman näköinen kuin se oikeasti on, yhtään en semmoisesta tykkää. Mutta koska valaistus on jo olemassa, niin ei sitä tule vaihdettuakaan (laiskuus), meikkaan keittön pöydän ääressä, sujuu se niinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vessan ikkuna ihan hyvä, mutta olen suihkuttanut ikkunan pintaan huurrelasi-maalia, jotta näkyvyys ei ole liian hyvä naapurin suuntaan. Itse asiassa meilläkään ei taida kukaan veskissä meikkailla, mutta jos valaistus olisi kunnossa, niin ehkä sitten?! Ainakin meidän teini on toivonut parempaa valaistusta peilin oheen.

      Meillä muuten taitaa olla niin päin, että naama näyttää kotipeilissä paremmalta kuin esim. kauppojen pukukopissa, kun valaistus on niin salliva (=hämärä). Ehkä puolensa silläkin?! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...