30.11.2012

Siivet (vai viikset)





















Tässäpä idea jouluiseen koristenaruun: tarvitset narua, puisia pyykkipoikia ja kokoelman erilaisia koristeita. Koristeita kiinnitellään naruun väriteeman tai fiiliksen mukaan. Joukkoon laitetaan myös jokunen pyykkipoika, joihin voi napsaista kiinni vaikkapa kauneimmat joulukortit arkistojen kätköistä.

Meillä naruja on kaksin kappalein. Toiseen on kiinnitetty ainoastaan puisia valkoisia koristeita pyykkipoikien lisäksi. Toisessa on myös peltisiä pieniä koristuksia. Etualalla näkyvät viikset siivet. Vai onko ne sittenkin viikset?

Muista osallistua kalenteriarvontaan ennen sunnuntai iltaa!

29.11.2012

Everywhere You Go...































... always take the weather with you!

Pärekori on ohutta tekoa, ja siinä ei kannata eväitä kanniskella hirvittävän kauas. Kori toimiikin tee- ja kahvipurkkien säilyttimenä keittiössä, ja se kokoaa erilaiset värit sekä pakkaukset yhteen seesteisempään nippuun.

Tämän päiväinen säähavainto on muuten sitä luokkaa, että eväsretket ja ulkona kahvittelut tulee jätettyä suosiolla johonkin toiseen ajankohtaan. Unelmoiden muistelen kuitenkin kesäisiä kahvihetkiä takapihalla. Ja maistuu kuuma kaakao sekä makkaranpaisto aika kivalle myös talvella. Asennetta.

28.11.2012

Murustelua



















































Salaperäinen murustelija iski jälleen! Ja todistusaineisto osallistuu samantien makroviikon (82.) teemaan.

Poliisi! Kuka tyhjensi piparipurkin?

Metropoli

Kuvio kohdallaan, ja sen nimi on Metropoli. Tälläisiä vipinöitä löytyy nyt leikkuulaudasta sekä keittiöpyyhkeistä.
































27.11.2012

Aamusta iltaan









































Havut ja hyasintit tuoksuvat vienosti. Kynttilänvalo luo kotoista tunnelmaa. Tarkoitus on käydä vielä keräämässä mustikanvarpuja maljakkoon. Lehtikuusen oksakin sopisi hyvin kuvaan. Sen voisi ripustaa vaikka roikkumaan katosta, ja lisätä muutamia koristeita oksaan. Lehtikuusen oksat sopisivat kivasti myös osaksi juhlavampaa kattausta.

Hips hips, hissukseen kohti jouluisia ajatuksia...

26.11.2012

Arvonta: Aamut päivät illat yöt

Muista tämä mukava arvonta - Kanelimaan kalenteri 2013 on palkintona ensi sunnuntaina päätyvässä arvonnassani. Pääset mukaan arvontaan klikkailemalla tästä!

Aamut päivät illat yöt -kalenteri on kuvitukseltaan tosi kiva ja sopii monenlaiseen sisustukseen sekä kotiin (miksei myös työpaikalle). Kuvitus on Hanna-Riikka Heikkilän käsialaa. Kalenterin antoi arvottavaksi uusi söötti nettipuoti Pikkulinnun kauppa. Pikkulinnulta löytyy tietysti valikoimasta tämä kalenteri. Lisäksi puodin valikoimassa on vähintään yhtä kivat Kanelimaan joulukortit.































Osallistumaan siis! Kliks.

Canned Light





















Kynttilänvaloa sinkkipurkissa. Kynttilänvaloa kiposta, lautaselta, lyhdystä, tuikusta, asetelmasta, kupista. Kynttilöitä ikkunalla, pöydillä, lattioilla, tuolilla. Kynttilöitä. Pimeyttä. Kynttilöitä.

25.11.2012

Lilla lilla...



















































Terveiset kuusimetsästä! Ihan lilla lilla jul -fiilikset on talossa. Muutama havu on asetettuna vaaseihin, ja aamupalalla söimme riisipuuroa. Kuin itsestään käsiin tarttuu muutama koriste sieltä ja toinen täältä, ja niitä tulee ripoteltua ympäri kotia. Ensi viikonloppuna jouluhöpöily taitaa olla jo ihan virallisestikin "luvallista", kun marraskuu (vihdoin) vaihtuu jouluksi.

Minulla on vielä lasten joulukalenteri rakentamatta. Ensi viikolla pitäisi yhdistää vanha ovi, 24 paperipussia ja joku valosarja yhdeksi kokonaisuudeksi, eli tämän vuotiseksi taskukalenteriksi. Paperipusseihin onkin sitten kiva piilotella yllätyksiä. Pussukkaversion on tarkoitus korvata aiempi taskukalenteri.

23.11.2012

Blossahdus viikonloppuun































Blossa 2012* testissä. Ihan hyvää! Mitä muuta? Pimeää, huonoja kuvia, kynttilänvaloa, kotia, oloa, eloa... Hyvää viikonloppua!

*Blossa 12 Yuzu Ingefära

22.11.2012

Valoa kuvassa

No nyt se on katossa! Kävipä sillä tavalla hassusti, että ehdin jo muuttaa huonekalujen järjestystä tätä valaisinta odotellessa saapuvaksi. Alkuperäinen ajatus valaisimen sijoittelusta ei siis ihan nyt mennyt nappiin, mutta ei se mitään.

Tänään sohva ei kuitenkaan matkusta minnekään, ja valaisinkin saa kokeilla asumista nykyisellä paikallaan. Valaisin on kyllä hauska, ja ripaus vihreää on mukava lisä. Muuten meillä on viime aikoina menty aika pelkistetyllä värimaailmalla. Poissa ovat kevään pastelli-ilot. Itse asiassa olen hieman miettinyt tummaa tapettia myös ruokailutilan seinälle, ja se entisestään veisi olotilan ilmettä vakavampaan dramaattisempaan ryhdikkäämpään suuntaan.

Voihan nenu muuten, kun tuo sohvan möhkäle voi välillä nyppiä mieltä. Ihan viimeksi mietin, että tempaisen sohvan alta puiset jalkakappaleet pois, ja möhkö saisi laskeutua lattian pintaan. Se voisi parantaa sohvan ulkonäköä prosentin verran.







































































Muista osallistua myös kivaan kalenteri 2013 -arvontaan tästä!

21.11.2012

Ripaus kardemummaa































Aamulla iski inspiraatio muuttaa olohuoneen sisustusta, mutta ihan pikkuisen vain. Raahasin puoli kuollutta möhkösohvaa toiseen kohtaan, ja nyt uudesta näkökulmasta koti näyttää vähän aikaa uudistuneelta. Sohva tosin joutaisi jo sohvien hautausmaalle, mutta toistaiseksi uuden sohvan hankinta on ollut vain haaveissa.

Lähinnä tuossa sohvan siirrossa parani katselusuunta. Nyt katsellaan enemmän sisälle kotiin päin. Ehkä näin talvea vasten tulee hiukan suuntauduttua kotipesään päin, ja keväällä mieli halajaa enemmän ulkona näkyvien maisemien suuntaan.

Kun sohva oli asettunut paikoilleen, oli aika keittää tuumauskahvit. Kahvin joukkoon lisäsin ripauksen kardemummaa, joka toi hetkeen mukavan säväyksen. Kahvihetken kruunasi muutama suklaanamunen.

Valopää































Uudessa kattovalaisimessa on aika iso varjostin. Varjostimen vihreä sävy on oikein syvä ja näyttävä. Iltahämärässä otetussa kuvassa se ei oikein tule esille. Ehkä sitten kun valaisin roikkuu omalla paikallaan katossa saa paremmat kuvatkin napattua.

20.11.2012

500.









































Blogini 500. postaus muistelee eilistä auringonpaistetta. Tosi talvista!

Hyvä pulla

















































































Jos halutaan hyvää pullaa, niin silloin pidetään minut pois keittiöstä. Sen sijaan esikoinen päästetään seiskaluokan köksäkirjan kanssa leipomaan, ja lopputuloksena on todella maistuvaa pullaa. Korvapuustit olivat todella kuohkeita ja maut olivat kohdallaan. Ne syntyivät rasvattomasta maidosta ja vähärasvaisesta oivariinista. Kaksi pussia kuivahiivaa riitti hyvin taikinan nostatukseen.

Korvapuustit (noin 16 kpl)

Pullataikina:
22 g kuivahiivaa
5 dl rasvatonta maitoa
3 dl sokeria
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
14 dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
Väliin:
Vähärasvaista oivariinia
Kaneli-sokeria

Muna voiteluun
Raesokeria koristeluun

Ja sitten vaan nautitaan vaikkapa kylmän kaakaon ja kynttilänvalon ohessa!
























19.11.2012

Tosi iso ja aika pienet

Pähkäilin muutama postaus sitten, että millaisia koristeita ja millaisen värimaailman lisään peräkammariimme joulun merkeissä. Tänään tein muutaman hankinnan. Hopean hohtoinen sydän on tosi iso, ja sievät sienikoristeet ovat puolestaan oikein pieniä.

Valkoisia paperikoristeita tekisi mieli hankkia, mutta mistä? Jos ei muu auta, niin tässä on kohta valjastettava nuoriso askartelemaan. DIY-ohjeita olenkin jo lueskellut useammastakin lähteestä. Se toteuttava osapuoli vain vielä puuttuu.





















































18.11.2012

Tea Time Tea Light

















































































Enjoy this moment, this moment is your life.

Nauti hetkestä ja silleen. Ruskea teekannu on tämän päiväinen kirppislöytö. Teen suurkuluttajana tykkään kokeilla erilaisia teelaatuja sekä -makuja. Välillä on kiva keitellä vain kuumaa vettä ja valmistaa tee suoraan mukiin. Useimmiten keitän teen kuitenkin teekeittimellä tai sitten laitan pieneen kannuun teetä hautumaan. Minulle kelpaa niin pussi- kuin irtoteekin. Suosikki teesekoituksissa on yleensä vähintäänkin ripaus sitrusta.


Ni Hao Yall

Arvonta: Kanelimaan Kalenteri 2013 Pikkulinnun puodista

BLOGIYHTEISTYÖ | Pikkulinnun.fi -nettipuoti tarjoaa lukijoilleni arvontavoitoksi kauniin seinäkalenterin 2013. Kalenteri on Hanna-Riikka Heikkilän (Kanelimaa) kuvittama.































Pääset mukaan arvontaan jättämällä kommentin tämän postauksen alle. Kaikki voivat osallistua, mutta nimettömien tulee jättää kommentin yhteyteen toimiva sähköpostiosoite. Kun osallistut arvontaan vakituisena lukijanani, saat vielä yhden lisäarvan. Linkittämällä tämän arvonnan omalle sivustollesi tai blogiisi saat vielä kaksi lisä arpaa.

Olet siis arvonnassa mukana seuraavasti
1 arpa kommentista
2 arpaa kommentoivalle lukijalleni
4 arpaa kommentoivalle lukijalleni, joka vielä linkittää arvonnan

Mainitsethan vielä kommenttisi yhteydessä monellako arvalla lähdet arvontaan mukaan.

Onnea arvontaan! Arpakone käynnistyy kahden viikon päästä sunnuntaina (2.12.12) kello 21:00.

17.11.2012

Löytö: Pikkulinnun kauppa

Voi että on söpö, mutta samalla myös laadukas ja tyylikäs tämä uutukainen nettipuoti nimeltänsä Pikkulinnun kauppa! Omat lapseni eivät ole enää vauva- taikka taaperoiässä, mutta Pikkulinnun valikoimasta löydän kyllä oivat joululahjat lähipiirin tenaville.

Äideille ja vähän muillekin puodin valikoimasta löytyy muuten kiva sisustusjuttu - kalenteri vuodelle 2013. Itse ainakin ihastuin tuohon kalenteriin ja sen kuvituksiin. Kalenteri on myös oiva joululahja, ja meille tuo sopisi mainiosti minun kotitoimistoni yhteyteen. Kauniinpi arki, parempi mieli!

Annetaanpa Pikkulinnun puodin pitäjän kommentoida uutta kauppaansa: “Haluamme ilahduttaa laatua arvostavia vanhempia oivaltavilla arjen esineillä
ja vaatteilla – ennennäkemättömällä, mutta tarpeellisella. Pääosassa ovat
lapset, mutta täytyyhän kaiken ilahduttaa perheen aikuisiakin. Tuotteet ovat
yksitellen poimittuja, nuorten eurooppalaisten suunnittelijoiden luomuksia ja
arvostettujen pikkuruisten perheyritysten valmistamia.”



Pikkulinnun kaupassa kaikki on siis valittu reilulla sydämellä ja tarkalla
designvainulla. Kaupan tuotemerkkeinä mm. Mini Rodini, Bobo Choses*, Fine
Little Day*, Snug*, Deuz*, Vaja Finland, Kokua, Red Little Stuga*, Nathalie
Verlinden*, Start Rite*, Hevea ja Popupshop. Tähdellä merkittyjen tuotemerkkien osalta Pikkulinnun kauppa on ainoa jälleenmyyjä Suomessa.



















Käykäähän kurkkimassa uutta kaunista puotia! Sen lisäksi, että näin joulun alla tulee muistettua perhettä, ystäviä, lähimmäisiä ja hyväntekeväisyyskohteita, voisimme muistaa tukea myös pienyrittäjyyttä, käsityöläisiä ja persoonallisten puotien pitäjiä tekemällä ostoksia näiden yrittäjien kauppojen valikoimista.

BLOGIYHTEISTYÖ | Pikkulinnun kauppa antaa lukijoilleni alennuskoodin, joka oikeuttaa -10 % alennukseen koko valikoimasta. Syötä alennuskoodi "KOTIKOLMELLE" sille varattuun kenttään, kun siirryt ostoskorisi kanssa maksamaan. Alennuskoodi on voimassa 2.12.2012 sunnuntai iltaan asti.


15.11.2012

Lookbook Wannabe

Tiedättekö sellaiset kauneus- ja muotijutut, joihin on kaapattu tavallisia tätejä tuolta jostain, ja aikaan on saatu ammattilaisten otteilla jotain uutta ja huikeaa? Minä olen tämän maailman jokainen kaapattu tavallinen täti, joka ilahtuu suuresti, kun omaan tyylittömään tyyliin saa uutta vinkkiä ja inspiraatiota. Sitä omaa kaappaamista tosin vielä odotellessa...

Indiedaysillä on lookbook-osio, johon bloggaajat voivat tallentaa päivän asujaan. Kun blogini liittyi Indiedays Inspiration -virtaan, sain muiden muassa ohjeistuksen kuinka lookbook-postauksia tehdään. Oleellista on, että lookbook-aiheeseen liittyy laadukas kokovartalokuva.

Koska tämän iltaiset hupailut eivät täytä tuota laadukkuus* kriteeriä, tallennan vaatesovitukseni lifestyle-kategorian alle. Ehkä jonain päivänä loistan vielä lookbookin välilehdellä!

Syy vaateleikkiin on huomiset Indiedays Inspiration avajaiset Helsingissä. Minä mietin omaa pukeutumista ensin linjalla "laitanko Marimekkoa". Sepä olisi varma valinta, mutta pyörin jo  Glorian Blog Awardseissa Marimekon koltussa. Porvoon Marimekossa ei ollut myöskään ainuttakaan tunikaa tai mekkoa koossani (46), joten luotan tällä kertaa joko musta-hopeaan tai valko-kultaiseen asuun, jonka elementit on koottu ketjukauppojen syksyisistä valikoimista.

Ennen Glorian juhlia olin lukenut My 2nd hand life -blogin pitäjän vaatepostauksen liittyen tulevaan gaalaan. Hän olikin ainoa bloggaaja, jonka juhlista tunnistin samantien. Nyt tällä viikolla on muutama Inspiration bloggaaja mietiskellyt perjantain illan pukeutumistaan, ja näinpä uskoisin heidät tunnistavani muiden joukosta.

Joten nähdään perjantaina! Toivon ainakin, että flunssa-pirulainen ei sabotoi omaa osallistumistani juhlahumuun.

*Onko tukka hyvin, näkyykö kamera?






























































Joulu pastellihuoneeseen?

Nyt jo sanon sen: joulu! Mietin meidän peräkammaria, joka on pastellisävyjen kokoontumispaikka ihan täysillä. Millä eväillä tähän tuo vielä ripauksen joulua? Valkoinen ja hopea tuntuisivat turvalliselta vaihtoehdolta, vai vieläkö tuohon mahtuisi mukaan ripaus värejä? Johtavana ideana on kyllä ollut, että annetaan kaikkien kukkien kukkia (tai värien loistaa).

Toisaalta myös musta, ruskea tai harmaa voisi tuoda kaivatun rauhoittavan elementin värikirjoon.






















14.11.2012

Nothing Really happens































Voi elämän... syksy. Marraskuu verottaa. Huokailut eivät tunnu vähenevän. Mistä inspiraatio ja piristys? Ulkoilua, kuntoilua, hedelmiä, nukkumista ja suklaatiakin on jo kokeiltu.

Ehkä viimeinen oljenkorsi on glögi ja kynttilänvalo, ainakin tälle illalle. Tai sitten pitää keksiä jotain järisyttävämpää.

13.11.2012

Huokauksia

Huokauksia rannalla. Huokauksia kaikissa huoneissa. Huokauksia huokauksien jälkeen. Lopulta on hiljaisuus.


12.11.2012

Illan tullen

Päivän viimeiset auringon säteet yllättivät naisen tietokoneensa äärestä. En olisi kenties päätäni kääntänyt ja pienoista auringon valoiloa havainnut, jos tytär ei olisi läksyjensä äärestä jotakin kommentoinut. Pään kääntämisellä on puolensa!





























































Meillä nuo sydänkoristeet roikkuvat verhotangossa vuodenajasta piittaamatta. Nyt olen alkanut jo hieman orientoitumaan tulevaan juhlakauteen, mutta en ole vielä laittanut joulua millään tavalla esille. Valosarjoja pitäisi varmaankin seuraavaksi saada ripusteltua, niin olisi nuo valoilmiöt varmistettu myös pilvisten päivien varalle.

11.11.2012

Simple Things Revisited



























































































Candle Light ♥ Home Sweet Home ♥ Sleepy Sunday ♥ Happy Father's Day ♥

Onnea kaikille isä-ihmisille ja isänmielisille! Onnea teille, jotka toimitte kenties isän korvikkeena tai sijaisisänä. Muistetaan myös vara-vaareja ja teitä, jotka kaipaatte omaa pappaanne, isäänne tai lapsukaistanne. Rakkaudella ♥

Ni Hao Yall

10.11.2012

Ulkoiluta sitä!









































Turre on henkkismaukkiksen pieni käsilaukku, jonka pitää päästä vähän ulkoilemaan.  Kaveriksi sille passaa samaisen firman hartiahuivi, jolla on kokoa ja näköä. Näillä eväillä siis kohti viikonlopun retkiä.

Ps. Turre on helppohoitoinen, eikä se räksytä öisin.

9.11.2012

Kohti valkeata rantaa





















Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.
Ja lohtu on mulle
Että siellä on kaikki sulle.

Sanat Mariska & Paula Vesala

8.11.2012

Kätevä kippi



















































Rakentajathan (aina) miettivät projektin valmistuttua, että mitä olisi voinut tehdä toisin tai paremmin. Uusia ideoita kävelee tietysti (aina) vastaan, ja joskus ahaa-elämykset saattavat jälkikäteen harmittaakin. "Miksi en tuota keksinyt ennen rakentamista."

Jos olisin laittanut kotiimme yläkaappeja tai kaapit olivat olleet hieman toisen tyyppiset, olisin halunnut asuntomessukohteen mukaisen kippikaapin. Nosto-oven takana voisi sitten lymyillä ne rumimmat kodinkoneet kuten mikro. Kahvinkeitinkään minulla ei ole ihan päivittäisessä käytössä, joten sekin joutaisi oven taakse. Huomioitavaa kuitenkin olisi, että kodinkoneet päästelevät hyöryjä ja lämpöjä käytettäessä, joten kaapistoratkaisun pitäisi joko kestää satunnaista hyörystelyä, tai esimerkiksi kahvinkeittimen pitäisi voida vetää ulos kaapin syvennyksestä jonkinlaisen liukuvan alustan avulla.

Tässä kuvissa näkyvissä keittiössä on aika hauska kontrasti mustan ja valkean kaapisto-osion välillä. Musta kaappi suurin piirtein sulautuu takaseinäksi ja valkoiset laatikostot ovat linjakkaita yksinkertaisuudessaan. Kohteessa (Casa Forte) oli muutenkin mukavasti betonipintaa, joka miellyttää ainakin minun silmääni.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...