.

9.7.2012

Kasvutarina























































































































































Kesäkuussa jo intoilin pihan pieniä kasvutarinoita. On ilo seurata viime kesäisiä ensimmäisiä istutuksia, niin kuin myös tänä kesänä maahan kylvettyjä uusia kasveja, ja niiden kasvua. Pienissä ruusupensaissa on jokunen kukkakin, ja värisävyt ovat sangen kauniita. Pihanperän istutuslaatikoissa monivuotiset yrtit kukkivat, ja ilta-aurinko tuo värit kauniisti esiin. Myös siemenestä kasvatetut sekä taimina hankitut kasvikset venyvät pituutta ja valtaavat alaa kasvimaalla. Fenkoli, krassi ja kurpitsat ovat ainakin aloittaneet sellaisen tilan valtauksen, että mahtaako istutuslaatikon laidatkaan riittää.

Yrttejä on sen verran reilusti, että niitä on kiva poimia myös kimpuksi keittiöön. Ajattelin myös laittaa yrttejä pieniksi nipuiksi, ja ripustaa niitä kuivumaan. Mäkimeirami on ainakin hauska lisä ruoanlaittoon myös kesän jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Kauniita! Omaa pihaa odotellessa olen ahtanut parvekkeemme täyteen kukkia ja erilaisia yrttejä. Niitä on niin ihana poimia salaatin sekaan ja leivän päälle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullla on varmaan ihana parvekeparatiisi! Kukat ja yrtit partsiversiona kuulostaa ainakin tosi kivalle. Parvekkeen haaste on varmaankin mahdollinen paahteisuus, jos parveke on iltapäiväauringon suuntaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...