.

10.9.2011

Tule meille vaan!

Meillä ei ehkä vielä leivota, mutta meillä on nyt ovi! Varsinainen ulko-ovi on asennettuna, tosin karmilautaa ja sen sellaista vielä puuttuu. Talon etupuolelle on myös ilmestynyt pikkuinen terassi. Terassi toimii lähinnä sisäänkäyntinä ja rappusten luontevana kaverina, mutta kyllä terassille pienet tuolit mahtuvat, sekä jokunen ruukkuasetelmakin. Syksyn tullen on kiva asetella myös kynttilälyhtyjä talon kummallekin puolelle.

Se varsinainen terassi, eli talon takapihan puolelta löytyvä, on saanut nyt myös alustavan kaiteen sekä rimoituksen päätyynsä. Terassin raput ovat tällä hetkellä työn alla, ja valmistuvat varmastikin jo maanantaina. Vaikka terassilla vielä sahataan ja rakennetaan, halusin laitella jo hiukan syksyn kasveja ruukkuihin ja tuoda pari lyhtyä koristeeksi. Saan näistä pienistä somistuksista itselleni lisämotivaatiota jatkaa raksatouhuja eteenpäin.

































































Viimeisessä kuvassa näkyy takaterassin uusi säleikkö, joka on tehty talotoimituksen mukana tulleesta puuvalmiista tavarasta. Ostin jo purnukan puunsuojaa, jonka aion sutia säleikön pintaan heti kun sää sen sallii. Toivottavasti näin käy jo huomenna. Keväällä maalaan säleikön todennäköisesti valkoiseksi. Siihen mennessä on varmaan myös selvinnyt millaiset kaidepuut terassia tulee kiertämään. Ykkös vaihtoehtona minulla on jatkaa kaideosiossa myös rimoituksella, jotta ilme pysyy selkeänä ja yhtenäisenä.

11 kommenttia:

  1. Näyttää jo tosi hienolle! Ihanaa lauantai-iltaa :)

    VastaaPoista
  2. Kauniilta näyttää, yksinkertaisen tyylikästä. Haluaisin nuo samat Ikean mustat tuolit meillekin.

    VastaaPoista
  3. Heidi: Kiitoksia! Mukavaa viikonvaihdetta!!

    Hanna: Nämä Ikean "hammastuolit" ovat mukavat, ja ovat pysyneet hyvässä kuosissa. Odotin, että saattavat naarmuuntua herkästi, mutta niin ei ole käynyt.

    VastaaPoista
  4. Vitsit, että on hyvän näköistä! Määki haluaisin tuollaset melkeen lattiaan olevat ikkunat ja nuita ikean mustia tuoleja olen himoinnu meille valkosena, mutta nuo mustat taitaaki miellyttää vielä enemmän! Tsemppiä raksapuuhiin! :D

    VastaaPoista
  5. Näyttää jo nyt niiin hienolta!

    VastaaPoista
  6. Saila: Mulla oli tavoitteena ostaa Ikea tuolit valkoisina, mutta niitä oli Vantaalla saatavilla vain mustina ja vihreinä. Mustat ovat olleet nyt käytössä kuitenkin tosi kivat.

    Kiitos tsempeistä!

    Absolutely white: Sitä mukaan kun valmistuu, niin valokuvausintokin kasvaa : )

    VastaaPoista
  7. Onpa tosi hienon ja siistin näköistä! Upea terassi. Hyvä motivaattori tuo syysasetelma!! Itselläni vain pelakuut kukkivat. Kohta missaan koko syysistutusajan... Iloisia raksahetkiä!

    VastaaPoista
  8. Sini: Terassi pysyy vielä kuvauksellisena, kun sinne ei ole sijoitettu kuin muutama istuin. Ensi kesänä taitaa olla sitten tila otettu paremmin käyttöön ja haltuun.
    : )

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköistä! Terassit on niin ykkösiä:).

    VastaaPoista
  10. Ihanan näköistä! Ja nyt on pakko kysyä: mistä olet hankkinut nuo lyhdyt?
    Olen törmännyt niihin jossain toisessakin blogissa, mutten ole etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään niitä kaupoista.

    Ripi

    VastaaPoista
  11. Kirsikka: Samaa mieltä, terassit on tosi jees. Ja tämä oma tietysti erityisen mieleinen : )

    Ripi: Lyhdyt löysin Hemtexin alennusmyynnistä elokuun puolella. Mahtaisikohan siellä vielä näitä olla?! Möivät näet lyhdyt pois puoleen hintaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...