.

21.6.2011

Borås tapetit

Tapettimallistoja on mietitty ja pyöritelty kevät talvelta saakka. Alkumetreillä tarttui mukaan jo muutama suosikki, ja osa on pitänyt pintansa ihan näin loppumetreille asti. Muutama tapettihankinta on  nyt myös tehtynä. Eijffingerin Pip malliston Chinese Rosen tilasinkin jo aiemmin vaaleansinisenä. Tänään tein tilauksen Loviisan Värisilmäliikkeessä, ja valituiksi tulivat Boråsin kolme erilaista tapettia.

Esikoinen on pysynyt lilassa linjassaan johdonmukaisesti. Hänen valintansa on Boråsin Moment VII -mallistosta löytynyt tapettikuosi, joka itse asiassa onkin digiprintti-tekniikkaa muistuttava paneeli. Paneelit ovat 90 cm leveitä, ja kiinnitetään seinään tapettiliisterillä. Printin pinta on hieman normaalia tapettia kiiltävämpi ja kovempi. Värisävyt ovat melkoisen näyttävät.






















Tällä tapetilla toteutetaan yksi seinä esikoisen huoneessa. Muut seinät maalataan valkoisella. Toivomuslistalla on ollut myös magneettimaali, jota ajattelin sipaista lopullisen seinävärin alle. Onko muuten kenelläkään antaa käyttökokemuksia tai vinkkejä magneettiseinämän toteutuksesta?

Pikku sisko tykkää punaisesta. Uuteen omaan huoneeseensa hän valitsi Boråsin View-malliston metallinhohtoisen vaaleanpunaisen vaihtoehdon. Hänen huoneessaan tapettia tulee olemaan myös yhdellä seinällä, ja loput maalataan valkoisiksi. Nuorimmainen on katsellut myös seinätarroja sillä silmällä, ja saatamme hankkia jonkun seinätarran valkoiselle seinäpinnalle asennettavaksi.















Tapettikuoseja on kiva haravoida jo nettisivuillakin, mutta lopullisen päätöksen olen tehnyt tapettikirjan näytteen tai isomman rullapalan perusteella. Boråsilla on toimiva koetapetointi flash-toteutus, joka antaa pientä näytekuvaa paremman käsityksen tapettikuosin toimivuudesta osana sisustusta. Osa tapetteja myyvistä verkkokaupoistakin on listannut tapettikuoseista erittäin pienikokoisen kuvan sivustolleen. Sen perusteella voi olla aika hankalaa tehdä ostopäätöstä, varsinkin jos tapettimalli ei ole tuttu entuudestaan.

Olohuonenurkkaukseen valitsin vaaleapohjaisen tapetin, jossa on kasviaiheisia hahmotelmia. Kasviaihe jää aika abstraktiksi, ja tapetin yleisväritys vaaleahkoksi. Alunperin ajattelin, että teen yhtenäiseen keittiö-olohuonealueeseen kaksi tapettiseinää saman tapettimallin eri värisävyillä. En kuitenkaan löytänyt mieleistä väriparia, joten hankin tapettia vain yhden värisenä. Valintani on Boråsin View-mallistosta numero 3167. Näytekuvassa tapettikuosi ei tule oikein kunnolla esiin. Myymälässä olen tätä mallia kuitenkin katsellut useampaan otteeseen, ja se vaikuttaa oikein kivalta.


















Tapettihankintojen lisäksi nappasin mukaani pöntön kipsilevytasoitetta, ja juhannuksen aikaan alkaa seinien tasoittaminen. Kunhan sähkömies on käynyt, voidaan myös sisäkatot kipsilevyttää. Siinä onkin sitten sitä tasoitusjuhlaa tarjolla koko rahalla.

Kuvat: Borås tapeter ©

13 kommenttia:

  1. Ane, nyt on niin lumoavaa kun on tarjolla tapetteja kunnolla. Niistä tulee ihan hulluksi - positiivisesti. Minusta Esikoisen tapetti on hieno valinta.

    Meilläkin on seinät pääosin valkoiset, mutta makuuhuoneen pääty on Boråsin Linné. Se näkyy ekana, jos googletat noin. Meillä on vain se tummalla pohjalla ja pinkki-valkoisilla kukilla.


    Ah, kunpa voisinkin alkaa tapiseerata...

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköisiä valintoja! On tuo tapettiviidakko melkoinen, mietin vain, että miten ikinä osaan päättää mitkä ihanuudet haluan :D

    VastaaPoista
  3. Leena Lumi: Valinnan vaikeus meinaa iskeä kaupoilla, varsinkin kun yrittää miettiä tapettivalintaa mahdollisemman aikaa kestävällä kuosilla. On niin monta kivaa vaihtoehtoa... neutraali tapetti antaa tietysti enemmän mahdollisuuksia irrotella pienten sisustustuotteiden ja niiden vaihdettavuuden kanssa. Tai ainakin minusta tuntuu, että vahva väristä seinää pitää sitten tasoitella jollakin rauhallisemmalla sisustuksella.

    Esikoisen tapetti on meillä se näyttävin!

    Onnenhippuja: Joo, tapettiviidakossa kannattaa pyöriä useamman kertaa, niin ne valinnatkin pikku hiljaa varmentuvat. Minulla on vielä muutama ajatus tapettien suhteen mielessä. Ainakin kodarin yksi seinä sekä eteinen voisi piristyä tapetista...

    VastaaPoista
  4. Boråsin mallistot on ihania! Tapettikaupass tulee runsaudenpula ja valinta on vaikeaa.
    Tuossa tapetissa on rauhalliset värit, kaunis.

    VastaaPoista
  5. Uuden Kuun Emilia: Boråseista löytyi kyllä monta sellaista vaihtoehtoa, jonka olisi omaa kotiin halunnut. Valitseminen on sinänsä hauskaa, mutta viime hetkellä saattaa yllättää epäröinti... pitäisikö sittenkin ottaa tuo toinen : )

    VastaaPoista
  6. Anne, ymmärrän, mitä haluat sanoa, mutta jos muistat kun esittelin Bird Cage -tapetit, niin ensin mun sisustushullu serkku meinasi laittaa yhden ison, korkean mankkarin päätyseinän sitä plassua sinistä, sitten hän tajusi, että se voimakas, jossa sitä vahvaa viininpunaista, sopii täydellisesti heidän raskaisiin makkarin kalusteisiin. Se on upea!

    Siis jos laittaa vaikka yhden seinän, vaikka iosnkin vahvalla, voi vähän revitellä. Tietenkin, jos tapetoi koko tilan/huoneen pitää harkita pitkällä aikajänteellä ja myös sitä, miten siihen sopivat huonekalut etc. Olen niiiin onnellinen meidän vierasmakkarin Laura Ashleysta, jossa turkoosia ja luonnon valkoista. Minusta on tullut tapettirohkea ja kerro Esikoiselle, että tykkään hänen valinnasta;-)

    Kuvittele, voisin päivät plarata tepettikirjoja ja unelmoida. Millään ei saa niin helposti ja niin nopeasti aivan eri tunnelmia aikaan kuin tapeteilla.

    VastaaPoista
  7. Leena Lumi: Olet sisustusrohkea! Ja niin taitaa olla meidän kohta kuudesluokkalainenkin. Itse ajattelen paitsi rakennusbudjetin riittämistä, myös sitä, että valinnat mielyttäisivät ainakin muutaman vuoden. Meidän talo on myös aika pelkistetty tyyliltään, joten se myös tuo erilaisia fiiliksiä, kuin jos olisi remppaamassa vaikkapa vanhaa taloa.

    VastaaPoista
  8. Aivan upea tuo lilan sävyinen tapetti! Huoneesta tulee upea!

    VastaaPoista
  9. Mustakissa: Juniorin lila tapettivalinta on kyllä hieno (ja taitaa olla kaupan kalleinkin...)

    VastaaPoista
  10. Kauniita tapetteja! Minkä hintainen muuten tuo lila tapetti siis on?

    VastaaPoista
  11. Leena: No se on ihan helvatun kallis. Jos nyt muistini ei petä (tapetti ei ole siis vielä tullut), niin rulla maksaa 140 euroa. Rullan leveys on tosin 90 cm, joten tarvitsemme sitä kaksi rullaa. Ajattelin sitten, että josko persaus kestäisi tämän satsauksen...

    VastaaPoista
  12. Mä löysin aivan ihania sisustustarroja täältä http://designskins.fi/
    Suosittelen jos harkitset sellaisen hankkimista :)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: Kiitoksia, hyviä vinkkejä otetaan aina mielellään vastaan! : )

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...